Moikka vuoden 2016 maailma!

Paljon on tapahtunut sitten edellisen blogikirjoituksen. Esimerkiksi tämä sivu pyörii uudella palvelimella, joka toivottavasti näkyy nopeampina sivulatauksina ja mahdollisesti jopa uusina ominaisuuksina tulevaisuudessa. Henkilökohtaisella tasolla trainee-ohjelma on onnistuneesti takana ja pääsin eCraft Oy Ab:lle työntekijäksi. Kesällä 2015 muutin Mikkelistä Helsinkiin, joka oli melko iso muutos, mutta tarpeellinen sellainen.

Juhannusveikkausta ei ole ollut kolmeen vuoteen, sen haluaisin saada pyörimään tälle kesälle mikäli aika ja motivaatio riittää. Molemmat sivut vaativat kyllä hieman kasvojenkohotusta… Jatkossa ajattelin kirjoitella jotain Raspberry Pi 3 / Orange Pi PC -juttuja (emulaattoria, mielipiteitä laitteista), Assembly Summer 2016:sta josta minut voi bongata TubeCornerin tekniikkakulmasta, Android-juttuja, lisää henk.koht. kirjoittelua ja kenties Sinun ehdottamia juttuja – laita kommenttia tai sähköpostia jos ideoita tulee mieleen.

2016 näyttää hyvältä vuodelta tähän asti, toivottavasti se jatkuu loppuvuodenkin.