Tulin tarkastelleeksi blogini kävijämääriä ja sivulatauksien määriä ja näin puolivälissä kuuta on eräs virstanpylväs tavallaan saavutettu. Tänään ylittyi se määrä kävijöitä, joka tuli täyteen koko viime kuukauden aikana yhteensä, eli karkeasti sanottuna kävijämäärä on tuplaantunut viime kuukaudesta. Ennuste tälle kuukaudelle näyttääkin +117.9% kasvua kävijämäärässä ja +150.1% kasvua sivulatauksissa, mikä on tietenkin aina hyvä juttu. Parina päivänä tässä kuussa päiväkohtainen kävijämäärä on noussut yli sataan, myös tänään jolloin tätä merkintää kirjoittaessa kävijöitä on ollut 102. Ja jos jotain alottavaa bloggaajaa sattuu Adsense-tulot kiinnostamaan niin tässä kuussa 15. päivään mennessä arvioituja tuloja on 3,01 euroa. Adsense näyttää mainosten näyttökerroiksi 1140 kun WordPressin plugini näyttää sivulatauksia olleen 3497, mikä kertoo siitä, että todennäköisesti noin kolmasosa kävijöistäni käyttää jonkinlaista Adblockeria. On kuitenkin mukavaa huomata, että jotkut eivät sitä käytä ja vieläpä klikkailevat mainoksiakin, mikä auttaa webhotellin vuosimaksun maksamisessa.

Tulevista artikkeleista sen verran, että tällä viikolla on vielä luvassa juttua Google Music Betasta, joka on huhujen mukaan laajenemassa maailmanlaajuiseksi. Streamingfinnin artikkelissa on muutama tieto väärin, esim. webkäyttöliittymä on olemassa ja Macillekin on Music Manager saatavilla. Hassua sinänsä, sillä artikkelissa on myös upotettuna Youtube-video jossa tuo Macin softa näkyy… 🙂